keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Keskiviikon aamumietteitä

On pieniä asioita, mistä saa silloin tällöin olla ylpeä. Linkki on yksi niistä asioista, jotka saavat minut hymyilemään huonoinakin päivinä ja saan taas kiittää kuinka hyvän koiran olen löytänyt. Ei paimenpoika vastaa ehkä täydellisesti ihannettani, mutta se on hyvä koira. Yritteliäs, oppivainen, fiksu. Kotona huomaamaton, treenikentällä mainio. Pysyy hyvässä vireessä, eikä toistaiseksi ole kiehunut ylikään, vaikka kovasti olen koittanut kuormittaakin sitä. Ei liikaa ylimääräistä hösäystä, ehkä pientä ohjaajapehmeyttä, mutta palautuu tilanteista todella nopeasti.

Linkin lähestyvät synttärit saavat minut miettimään, mitä olemmekaan saaneet aikaan. Samalla joudun muistuttamaan itseäni siitä, etten ole koiran ensimmäinen omistaja ja olen joutunut tekemään eri tavalla töitä suhteen rankentamiseksi kuin silloin, jos pentu olisi tullut minulle kahdeksanviikkoisena pikkupallerona. En kuitenkaan ole pettynyt siihen. Meillä on ollut omat hetkemme, olemme riemuinneet ja rakentaneet pohjaa. Minun mielestäni meillä on aika vankka pohja kaikelle tekemiselle. Vielä on arvoitus, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Vaikka Linkin kanssa onkin treenattu vähän, ei se ole karsinut pois niitä kertoja, kun olemme lähteneet kentälle vain leikkimään, tekemään pari helppoa tehtävää ja vahvistamaan sitä, mitä ollaan opiskeltu. Jos minulta kysyy, mitä Linkki osaa, taidan vieläkin vastata, että se osaa istua. Todellisuudessahan koira osaa seistä, mennä maahan, tulla luokse ja seuratakin pienen pätkän, sekä hakea itsensä perusasentoon. Linkin häiriönsietokyky on kohtuullisen hyvä, vaikka totutteluahan se vielä tarvii. Kaiken lisäksi pentu kulkee suurimman osan lenkeistä vetämättä kuin muutaman kerran. Taskuruokinta on siis auttanut tähän hommaan mainiosti. Autojen perään sinkoilu on rajoittunut pieneksi kyttäämiseksi, joka kuitenkin on todella pientä ja päätavoitteena on saada koira ottamaan kontakti minuun auton tullessa auton sijaan. Tämä on kuitenkin vielä vähän vaiheessa.

Koiralaumassa Linkki toimii hienosti. Se ei myllytä pienempiään, mutta hyväksyy niin urokset kuin nartutkin laumaan. Nuori mies ei provosoidu turhista, eikä mene riitoihin väliinkään tai osalliseksi. Mieluummin väistää, mutta osaa myös sanoa hermojen mennessä. Linkki leikkii nätisti, ja enemmän sen mieleen ovat juoksuleikit kuin painit, mutta kuitenkin kumpaankin se on sopeutuvainen. Treenikentällä koira on tulta ja tappuraa, keskittyminen hyvin minussa ja tekemisen meininkiä enemmän kuin tarpeeksi.

Tiistaina lähdettiin tekemään paimenpojan kanssa pientä retkeä suuntautuen lähellä olevaan Mustiin ja Mirriin, jotta voisin tuhlata oman lahjakorttini koiran syntymäpäivälahjaan. Oli tarkoituksena hankkia pojalle vihdoin ja viimein uudet valjaat, kun vanhat ovat hajonneet ajat sitten ja olivat vielä hyvin epäsopivat tuolle puikulalle. Matkaa ei kertynyt kuin vähän päälle kilometri ja kohtuu rauhallisiakin teitä saatiin kävellä. En olekaan tajunnut tuon kyseisen paikan olevan niin lähellä. Samalla tarjoutuu mainio paikka treenata hieman kovemmassa häiriössä, mitä kotipiha tuokaan tullessaan.

Liikkeessä koira käyttäytyi hyvin, paljon olisi ollut haistettavaa ja rakastettavaa, mutta vanhan naisihmisen puhuessa Linkille, patosi koira hienosti rakkauttaan, eikä sännännyt syliin mähläämään käsiä, kun ei lupaakaan tullut. Ehkä siitä luoksepäästävyydestä tulee vielä jotain. Myyjä sen sijaan rakastettiin puhki, ennen kuin päästiin koittamaan valjaita. Pentutöhöys näkyy pojasta vielä suuresti. Ehkä sekin kasvattaa aivot. Kokeiltiin niin Hurttaa kuin Ratiaakin, mutta tällä kertaa päädyttiin Ratian vihreisiin valjaisiin, koska ne nyt yksinkertaisesti ovat mainiot. Olen ihaillut tuota mallistoa salaa siitä lähtien, kun se on markkinoille tullut ja viimein päädyin ostamaankin sen.

Hieman hämmennystä Linkin mielestä aiheutti koirapatsasta, jolle piti hieman elvistellä ja ihmetellä. Rohkeasti poika meni kuitenkin moikkaamaan ja totesi tämän elottoman kohteen vaarattomaksi. Käveleskeltiin myös kaiken maailman herkkuhyllyjen ohi, mutta hyvin paimenpoika luopui herkuista. Koitettiin katsella myös kivaa lelua, mutta sellaistakaan ei löydetty. Harmin paikka. No, kotona on kuitenkin hyvä treenikalustus, eikä niistä tarvitse liioin huolehtia, vaikka tavarahamsterini herääkin henkiin.

Kumpa saataisiin vielä pari pakkaspäivää, ja aurinkoa, niin pääsisi oikein kunnolla kuvailemaan. Eihän talvi lopu vielä, eihän?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti