maanantai 18. marraskuuta 2013

Sukulaisia käymässä!

Meillä päin on ollut vähän hiljaisempi kausi - ja se jatkuu edelleen. Linkin kanssa ollaan jumppailtu enimmäkseen kaukojen vaihtoja, sekä vahvisteltu etutassuja esineen päälle. Sunnuntaiaamusta saatiin mukavia vieraita, kun kasvattaja saapui moikkaamaan meitä Linkin siskon ja äidin kanssa aamulenkin tunnelmissa. Oli mukava jutustaa hänen kanssaa ja saatiin muutamia hyviä vinkkejäkin tulevaa varten. Alhaalla vielä kuva tunnelmista ja videotakin löytyy pikku pätkä!

Mette-äiti, Musca-siskoa ja Linkki





Kiire, se ei tunnu koskaan poistuvan, vaikka sitä kuinka koittaisi hätyytellä vähän kauemmas. Koulu, työt, "työssäoppiminen" ja jääneiden opintosuoritusten suorittaminen loppuun asti puristaa aika lahjakkaasti mehuja ihmisestä. Joulukuun alussa on odotettavissa uutisia enemmänkin, mutta vielä toistaiseksi pidän ne sen verran salassa, että vain lähipiiri tietää. Kyllä se tulee aukeamaan muillekin.

Harmittaa huisisti, etten päässyt sunnuntaina katsomaan parkkihallin tokokoetta, kun blogiystävämme oli vetänyt sieltä varmasti huikealla suorituksella ALO1-tuloksen! Hurjasti onnea heille siitä! Työtä on tuloksen eteen tehty ja nyt se alkaa kantaa hedelmääkin! Mahtavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti