maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kohti TVA:ta

Me selvittiin sunnuntain koettelemuksesta henkisinä voittajina. Väläyteltiin sitä, mitä ollaan. Tiimi, kaksi osaa, yksi mieli. Eihän se nappiin mennyt täydellisesti, voiko ensimmäinen koe koskaan mennä? Ennen koetta olevat viimeiset päivät menivät pää kolmantena jalkana juostessa paikasta toiseen, joten jännittä ei ehtinyt. Sunnuntaiaamuna olin jo niin väsynyt, että lämmin sänky ja kullan kainalo houkuttelivat melkein enemmän kuin kylmän kosteaan säähän lähteminen. Mutta pakkohan se oli!

Oltiin kisapaikalla 1,5h etuajassa. Jäin odottelemaan Jennyä & Iloa, kun ihana ihminen oli luvannut tuoda meille häkin. Linkki oli levoton hihnan päässä. Se piippaili, vaikkakin suostui makoilemaan nätisti aloillaan. Se aisti varmasti hermostuksen minusta, vaikka koitin käyttäytyä kuinka rennosti tahansa. Olin jo luopunut toivosta, että Jenny tulee, kun tutun näköinen kuski autoineen tuli ja päästiin ilmoittautumaan. Oli helpotus saada koira pois käsistä ja jotain juttuseuraa ennen koetta. Oltiin numerolla kahdeksan - ensimmäinen ryhmä paikkiksessa ja suorituksessa toinen vuoro. Sopivan alussa, ettei kerkeä muodostaa paniikkia, vaikka jännittikin paikkamakuu.

Kehätarkissa Linkki oli ihan pähkinöinä siihen, että joku koskee häneen ja jee! Kaikki on niin ihanaa ja kaunista. Pääsee vielä vihdoin tekemään töitä. Koiran kontakti ja hallinta oli kokonaan hukassa ja hetken teki mieli lyödä hanskat tiskiin. "Se on vain jännitys"-mantran hokeminen onneksi auttoi ja sain itseni parempaan mielentilaan, jolloin pystyin tukemaan koiraakin paremmin.

Tuomarina Kaisa Lähdesmäki
Luoksepäästävyys 5 - Linkki nousi tervehtimään tuomari, ui hyvin linkkimäisesti liiveihin. Ei kuitenkaan hypännyt, mutta ei myöskään malttanut aloillaan. Tuomari toivoi hillitympää kokonaisuuta.
Paikkamakuu 8 - Meinasin menettää varmaan tajuni kävellessäni koiran lutoa pois. Silmissä vippasi aika huolella. Linkki meni hyvin omalla käskyllä maahan, sekä jäi rauhallisen oloisena. Se makoili kai ihan hyvin, kun koitin itse lähinnä keskittyä hengitykseeni, jotta en tekisi mitään typerää. Oikealla puolella rivistä lähti koira, joka sai ainakin Linkin levottomammaksi. Taisi piipata pari kertaa, kun tuomari käveli rivin läpi. Vaihteli pikkaisen painoa puolelta toiselle, muuten ok. Paljon rauhallisempi esitys kuin aikaisemmat.

Paikkiksen jälkeen koira hetkeksi häkkiin ja sieltä sitten freesinä hetkesi leikkimään pallolla - lyhyt seuruu kainalopalkalla ja sitten palkka odottamaan. Kehään mennessä Linkki ei ollut kuullutkaan hallinnasta. Paimenpojan ajatukset viilsivät siellä täällä.

Hihnaseuruu 7 - Olin positiivisesti yllättänyt siitä, kuinka hyvin Linkki kuitenkin seurasi hihnassa. Se on ollut meille mörkö aina, enkä ole edes jaksanut tsempata kunnolla siihen. Mutta se kuitenkin pysyi hyvin mukana, vaikka en tiedä mitä ensimmäisessä käännöksessä tapahtui. Perusasennot olivat ainakin vinoja. (Tässä kohtaa oma muisti pätkäisee, joten loput on lähinnä videolta katsottua.)

Vapaanaseuruu 7 - Paimen oli parammassa työmoodissa, vaikka esittikin hirmu rumaa ja edistävää seuruuta etenkin juoksussa. Hyvin se kuitenkin palasi sivulle, vaikka oli kova hinku lähteä haahuilemaan johonkin muualle. Onneksi seuruupätkä oli lyhyt.

Liikkeestä maahan 9 - Vahva liike, luotto oli kova. Linkki oli ihan täysillä messissä ja tekeminen näytti - sekä tuntui äärettömän hyvältä.

Luoksari 9 - Jättäessäni hoin mielessä "Muista jalka, muista jalka" - sillä lähden aina vasemmalla liikkeelle, jos koira jää paikoilleen. Olin ihan varma, että Linkki vajoaa paikka-käskystä maahan, mitä se on muutamia kertoja tehnyt. Mitä vielä. Siistimpää ja vauhdikkaampaa luoksari saa bortsulta hakea. Katsoin että se painelee ohi ja varmaan purisin silmänikin kiinni, mutta hyvin se oli vierellä. Ihan super!

Liikkeestä seis 9 - Luoksarin huuman jälkeen seisomaanjäävä tuli hyvään kohtaan rauhoittamaan tekemistä. Linkki oli hyvin mukana, keskittyi ja kuunteli ja jäi. Kaunis suoritus, eikä se edes niiannut!

Hyppy 8 - Ei karannut hypylle ja muistin nyökätä kai. Meni ensimmäisellä yli vieraasta esteestä (jes!) ja pysähtyi hyvin. Haisteli kuitenkin estettä. Ei ennakoinut käskyä. Tuomari olisi toivonut nopeampaa pysäyttämistä.

Kokonaisvaikutelma 9 - "Hyvää ja iloista yhteystyötä! Hieman malttia vielä mukaan, niin hyvä tulee!" Ja siltä se tuntuikin, kehässä oli hyvä flow ja hymyilytti hieman, vaikka jännittikin. Taisin muutaman kyyneleenkin tirauttaa, ennen kuin Jenny kerkesi tulla kehumaan.



Tuloksia jäätiin jännäämään, olin miltei varma siitä, että pakkohan sieltä on se ykkönen tulla. No ei, ähäkutti, 159p ALO2. Oikeasti? Ei. Fiilis hieman latistui, vaikka olen koittanut tolkuttaa itselleni, että ensimmäinen koe. Meidän molempien ensimmäinen koe, mutta en voi valehdella hyvällä omalla tunnolla ettei se hatuttaisi yhtään. Koska yksi piste. Kyllä se hatuttaa. Mutta uutta matoa koukkuun. Tuolta kuitenkin näkee meidän parhaimmat liikkeet hyvillä numeroilla! Se valaa uskoa ja toivoa ja piristää mieltä.

ps. Ollaanhan me hyviä, koska me ollaan tiimi. Ja minäkin osasin olla koiran arvoinen ohjaaja.
pps. Hirmu iso kiitos Jennylle seurasta ja kaikesta muusta! Ja onnea Ilon upeasta suorituksesta!

11 kommenttia:

  1. Paikka maksussa on sen verran kertoimia, että siinä ei ole paljoo varaa menettää pisteitä tai sitten muiden liikkeiden on mentävä nappiin. Mutta ottaahan toi yhden pisteen päähän jääminen ykköstuloksesta kupooliin. Onnea kuitenkin tuloksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan eniten vaikuttanut vapaanaseuruun seiska, vaikka ei mielestäni paikkiksen kasi niin huono ole :)

      Kyllä me täältä vielä noustaan :)

      Poista
  2. Voi ikävyys että jäi yhdestä pisteestä kiinni ykkönen! Onnea kuitenkin kisauran korkkaamisesta! Videolta katsottuna teillä oli tosi kivoja pätkiä siellä. Varsinkin jäävät ja luoksetulo :) Linkki oli myös todella hyvin sun kanssa myös liikkeiden välissä. Minun ja Priyan ekassa kokeessa oltiin molemmat niin pihalla että haahuiltiin vaan ympäriinsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä vaan! Kiitos hirmusti!
      Tiekkö kuinka paljon mulle on toitotettu, että pidä koira mukana :D Ettei sitä saa unohtaa :''D

      Poista
  3. Hienoja ja ihania olette. ♥ Ensi kerralla nappaatte niin sen ykkösen! Teidän menoa oli kiva katsoa. :-)

    VastaaPoista
  4. Hienosti meni, kuvia kun katselin niin upean näköistä :)

    VastaaPoista
  5. ^- Kuvia? Kokeesta? Satutko tietämään onko aloluokan aussieneidistä kuvia? Kuulemma räpsittiin, mutta kukaan ei tunnu tietävän kuka räpsi. :-(

    VastaaPoista
  6. Hienon näköistä! Ja hyvin tosiaan Linkki korjaili tota seuraamista - meillä jos Hoina edistää, niin se ei tasan sitä korjaile! :D Edelleenkään en niele tuota luoksepäästävyyden vitosta, kun olen nähnyt kuvatun lailla käyttäytyvän koiran saavan kiitettävääkin, enkä edes vähän perääntyvän koiran saavan vitosta. Mutta ei käännetä veistä haavassa! :D

    Tosi hieno koe, eikä niillä pisteillä ole väliä! Suurin riemu tuossa on ehjä kokonaisuus! Pisteet eivät aina kerro kaikkea - Hoinankin AVO2 oli paljon ehjempi ja paremman oloinen koe kuin ykkönen. Anna siis itsellesi oikeus riemuun pisteistä viis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      On, ehjä kokonaisuus on kyllä ilo! Ja vähän tuo luoksepäästävyys harmittaa, mutta ei sille voi mitään :'D Ens kerralla paremmin!

      Poista