sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Nurmen korkkaus

Olen hirveän laiska treenaamaan yksin. On siis saavutus, että perjantaina käytiin hömpöttelemässä nurmikentällä pitkästä aikaa. Talvihan ollaan treenattu lumessa/märällä hiekkakentälle tai vaihtoehtoisesti parkkihallissa. Nurmi oli siis uusi juttu pitkästä aikaa.

Perjantaina kopiteltiin frisbeetä, kun nuorisoa pelaili korista/jalkapalloa vieressä, autoja ja mopoja ajoi ohi, sekä satunnaisia lenkkeilijöitäkin. Linkin focus oli kokoajan minussa ja frisbeessä, eikä se meinannut vahingossakaan lähteä kenenkään muun luo. Nuorisolaumasta muutama kyllä katseli meitä kiinnostuneena. Pujoteltiin jalkojen välistä, pakiteltiin, kierrettiin maalia, ja kopiteltiin fribaa. Sellaista pikkukivaa puuhastelua, joista tuloksena oli tyytyväinen koira.

Lauantaiaamuna otin itseäni sitten niskasta kiinni ja pakkasin treenikamat kantoon. Vielä, kun ruutu on meillä niin paras treenata sitä. Käveltiin Linkin kanssa rauhaksiin kentälle ja jätin sen käskyn alle makaamaan, kun kasailin ruudun ja vein häiriöksi noutokapulan syrjemmälle. Lisämausteena oli kaksi poikaa pelaamassa koripalloa ja satunnaista liikennettä. Ei oikeastaan mitään kummempaa.


Lähetin tyhjään ruutuun läheltä, mutta meinasi käydä kiertämässä törpön. Seuraavalla lähetyksellä löysi suoraan ruutuun. 5x targetilla + pysäytyksen, 2x tyhjään ja 4x pitkältä matkalta targetille. Kertaakaan ei eksynyt ja löysi hyvin ruudun ja maltoi pysähtyä. Tuntui jäävän kunnon palo lähteä ruutuun, kun meinasi pariin otteeseen karatakin sinne touhuamaan.

Tämän jälkeen kutsuin koiraa seuruuseen maasta, istumasta ja seisomasta. Palkka heti kainalosta, kun hakeutui oikealle kohdalle. Linkki oli täysin liekeissä ja siitä tällainen erilainen puuha oli oikein kivaa. Tähän väliin laitoin sen rauhoittumaan hetkeksi ja keräilin ruudun nippuun. Nostelin törpöt yhteen kasaan ja seuraavaksi Linkki sai treenailla kohteen kiertämistä. Palkkasin sen muutamaan kertaan heittämällä frisbeen hyvästä suorituksesta. Kuuma meinasi koiralle tulla, mutta hyvin se makasi myös hählättäen näennäisesti päämaassa. Mielentila oli hyvä, eikä pää kohottut tanteraasta ollenkaan. Taisi makoilla jonkin 30 sekuntia minun puuhastellessa kamoja kasaan. Malttoi pysyä hyvin.

Loppua kohden humppailtiin vielä pari kertaa frisbeen kanssa ja lähdettiin sitten kotiin. Lopunkaiken jäi hyvät fiilikset koko treenistä. En tällä kertaa tehnyt liikaa, enkä samoja juttuja. Pystyin pitämään hermot kurissa, vaikka treenasin yksin ja oma asennekin oli hyvä. Koiran asenteesta puhumattakaan.

2 kommenttia:

  1. Äääää voi paikkamakaava kuumuusmakkara. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänellä oli hyvin, hyvin, hyvin lämmin, vaikka turkkia ei ole nimeksikään ja lämpöäkin vain 12 astetta. Ressukka.

      Saa nähdä miten se tulee selviämään kesästä.

      Poista