torstai 21. tammikuuta 2016

Valmistava treeni


Omaksi opäonnekseni mahduttiinkin 23.1 olevaan kokeeseen, joten potkaistaan vuosi oikein vauhdikkaasti käyntiin. Linkki ei ole tehtnyt lenkkipolkutokoa enempää viimeaikoina, joten otettiin suunnaksi parkkihalli kera treeniseuran.

Jos jotain huomioita pitäisi tehdä, niin tyypin asenne on mennyt parempaan suuntaan. Se on röyhkeämpi, energisempi ja aktiivisempi. Liekkö sillä tauolla oikeasti tapahtunut jotain asioita. Linkki kyllä hallitsee kaikki alokkaaseen vaadittavat liikkeet, lukuunottamatta hyppyä - koska sitä ei olla treenattu.

Seuruussa sen ylitsepursuava into meinasi tulla yli ja koira keuli (siis ihan oikeasti keuli!!) seuruussa ja edisti lievästi, mutta se tekemisen asenne hohkasi oikein kunnolla mustasta. Luoksetulon käskyn olin onnistunut unohtamaan (löysin oikean käskyn kuitenkin) ja kapulaakin se piti. Korkeammassa vireessä ollessaan tyyppi meinasi hieman omia kapulaansa. Kaukoissa malttamattomuus näkyi aika hyvin ja teki vaihdon kerran ennen kuin pyysin.

Paikkamakuun olen antanut tarkoituksella hautua aika pitkään ja ollaan lähinnä tehty levollisia paikkamakuita kotona ja satunnaisesti ulkona - hieman lyhempiä näinä pakkaskeleinä. Linkin pää edelleen pyörii ja se kaipaisi lisää zen tilaa makuuseen. Selkeästi ongelma ei ole enää itse makuu, vaan se koko tilanne miten päädytään makuuseen. Rivissä odottaminen, maahan vajaminen ja siellä pysyminen. Luulen, että osittain kyse on minun jännityksestäni.

Lähdetään kuitenkin kokeeseen pitämään hauskaa ja vetämään hupinumero, tyytyväisenä siihen että saadaan edes tulos. Ainakin voin sanoa tehneeni jotain tänä vuonna! :D

2 kommenttia: